sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pääsiäissalaatti


Helppo herkullinen salaatti

3 porkkanaa
1,5 dl auringonkukan siemeniä

kastike; 2rkl balsamiviinietikkaa, 1rklm öljyä,
1rkl soijakastiketta, 2rkl hunajaa

Raasta porkkanat, paahda siemenet panulla, sekoita kastikkeen aineet.  Ja Nautiskele

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ilosilmäset

Ilosilmästen perhe on saanut uusia jäseniä. Tässä on Elina ja Mirjami. Nimet olen antanut heille minulle elämässä vaikuttaneiden tärkeiden henkilöiden mukaan.


Muuten vielä on hienot hiihtokelit, täytyy joka päivä ponkaista lenkki hangiskannolla.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Nostalgiaa

Bongasin tällaista kangasta tänään reissullani ja heti piti pari tyynyä ommella. Elvis siinä ommellessa alkoi soida päässäni.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Mollamaija-fani

Tilkkupiirissä teimme molla-maijan. Minulle kehkeytyi tästä oikein innostus. Olen tehnyt jo viisi molla-maijaa, eikä se varmaan tähän jää. Hoksasin, että netistä niitä kaavoja saa vaikka kuinka paljon, kun vaan viitsii surffailla.
Tässä kuvassa on Bertta ja Ilmari.

Nukkelani saa näin uusia asukkaita.




Tässä on Hilma ja Olga.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Lahjanukke








Sain tällaisen ihanan nuken lahjaksi Tytöiltä, joille olen ommellut päiväpeitot.
Elämänmottoni on "antaessaan saa" se on kyllä elämän varrella todeksi osoittautunut.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Leipomispäivä




Leivintuvan uunia lämmitettiin pari päivää. Kyllä siellä sitten kelpasi paistaa. Lämpöä riitti. Parisenkymmentä kakkoa pakkaseen, pitkoja piikupullia kakunpohja. Lämpöä olisivieläkin, mutta leipurin voimat loppuvat.  Kakkoa (l. hiivaleipää) on niin helppo tehdä. Eikä paljon aineitakaan tarvita. Jauhoja, suolaa, hiivaa, vettä tai maitoa.







 Sain siskoltani tarjan päivän kukan jo eilen. Hän tietääsen, että tykkään orkideoista. Kiitos siskolle,

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo