sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Rommirusinapiirakka

Tytär valmisti jouluksi rommirusinakakun.

Ajattelin laittaa ohjeen tähän, jos joku haluaa uudeksi vuodeksi tai myöhemmin tehdä.


Pohja
175  g
keksejä , esim. suklaa- ja/tai kaurakeksejä
50  g
Täyte
2  prk  (à 200 g)
Valio maustettua rahkaa rommirusinaValitse tuote
Marenki
valkuaista
1 1/2  dl
sokeria
1  tl
maissitärkkelystä , Maizena
Lomakkeen yläreuna
Lomakkeen alareuna
Murenna keksit. Sekoita joukkoon sulatettu voi.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 22 cm) reunaosan ja pohjan väliin. Painele keksiseos napakaksi kerrokseksi pohjalle ja reunoille 2 - 3 cm:n korkeuteen.
Levitä rahka tasaisesti keksipohjalle. Esipaista uunin ala-/keskitasolla 200 asteessa 15 min.
Ota esipaistettu kakku uunista. Anna jäähtyä huoneenlämmössä 15 min. Nosta samalla uunin lämpötila 220 asteeseen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahdottamisen loppuvaiheessa. Siivilöi joukkoon lopuksi maissitärkkelys. Sekoita.
Levitä marenki rahkan päälle keksireunaa myöden. Jatka kypsentämistä vielä 6 - 7 min, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
Jos marenkia on tarttunut vuoan reunoihin, irrota se varovasti veitsellä.
Tarjoa jääkaappikylmänä, mielellään saman päivän aikana.
Kakun kanssa voit halutessasi tarjota Kahvisiirappia tai Karpalokastiketta (ks. vinkit).









Lomakkeen yläreuna

perjantai 27. joulukuuta 2013

Puolipyhät ja koirapeitto

Meidän mummu puhui joulun jälkeisistä puolipyhistä. Olen itsekin pyrkinyt vähän rauhoittumaan joulun touhujen ja kiireiden jälkeen ja pidän "puolipyhiä".
Joulu meni ihan mukavasti kaikki rakkaat olivat paikalla valmistelemassa mukavaa joulun aikaa. Sukulaisissa tavattiin ihan tuore joulun lapsi, aatonaattona syntynyt. Miten IHANA, miten pienet jalat????


Pitää tässä vielä esitellä joululahjoja, kun ei viitsinyt laittaa etukäteen kuvaa. Tässä pienen pojan torkkupeitto.










Tausta, kun suurensin kuvaa huomasin, että pieni ylim. vekkii tuossa vuorissa:)


Kyllä jaakko-kissakin peiton päällä mielellään tepasteli

lauantai 21. joulukuuta 2013

Rauhallista JOULUA

                      
                Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan
                    On hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
                       Valo yössä, enkelilaulujen ihanuus
                         Satu tosi ja riemukas syntymä Vapahtajan
                            Ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
                              hyvä tahto ja havina taivaisten siipien.
                                 Miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?


                        Oikein rauhaisaa ja muistorikasta Joulua blogivierailleni

tiistai 17. joulukuuta 2013

Jouluverhot tupaan

Eilen tuli ajatus, että pitäis ommella jouluverhot tupaan. Sopisi tuo jouluvalokin paremmin. Ilman mitään suurempia suunnitelmia ryhdyin toimeen. Illalla oli verhot (kapat) ikkunassa.



 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pukin muorin kone surraa!

Patalappuja Mikä hauskin?

Pussukoita eri käyttöön, kännyköihin, silmälaseihin mm. Penaalipussukat ovat myös monikäyttöisia
Meidän kisunpentu Jaakkokin viihtyi koirapussukassa.
Mukavaa joulunalusaikaa kaikille blogiystäville!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kännypussi ja penaalit

Tein ransakan opelle tällaisen kännypussin
Bonne  Noel ma Professeur Francais







Penaalit Siirille ja Leeville




Penaali on kiva ja nopeasti valmistuva joululahja

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pukin pajassa

Kaikenlaista valmistuu pukin pajassa. Ompelukone surraa ja pää on ideoita täynnä:)
Pienen leipurin jouluessu

Kännypusseja     
Iloista adventin aikaa kaikille kävijöille!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Joululiina


Vanhassa quilting tilkkulehdessä on tämä joulutähden malli. Olen tehnyt ennenkin kaitaliinoja tämän mallin mukaan. Tykkään tästä mallista, värejä voi aina vaihdella. Nyt on valkoista ja pellavaa. Ei siitä ihan "kaupan liinaa" tullut, mutta se onkin käsityötä:):)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pussukoita

Nyt on tullut ommeltua vähän pussukoita. Niihin on kiva piilottaa jotain tärkeää joululahjaksi.



 Helppo pussukka malli. Leikkasin suorakaiteen palat päällyskankaasta, vuorista ja huovasta. Kiinnitin ensin vetoketjun päälliseen ja vuoriin. Tikkasin nämä yhteen. Sitten tikkasin vuorin vetoketjuun.





Ompelin päällisen ja vuorin reunat erikseen yhteen. Päällisen pohjan ompelin pussiksi ja kulmiin niin, että pussi pysyy pystyssä. Viimeki vuorin pohja oikealtapuolelta kiinni.
 .



Näiden pussukoiden kaava alla

Kännypussi on samalla systeeemillä kuin ekat pussukat. Tulee siisti päältl ja sisältä.





Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo