tiistai 30. huhtikuuta 2013

Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä,,,,,,,

Kaikesta huolimatta iloista Vappua kaikille!




Tilkkupeitto on tässä mallissa, vielä puuttuu yli puolet.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ompelukone taas kotona

Tuli sitä jo vähän ikävä, olihan se poissa toista viikkoa. Mutta, kyllä kannatti odottaa, nyt se on kuin uusi. Siihen vaihdettiin uusi näyttöruutu, langankiristin, lankaveitsi, langanohjain, sensori. Osat kuului takuun piiriin, työ ei. Lisäksi kone huollettiin muuten, puhdistettiin. Kyllä taas kelpaa.

Aloitinkin peiton teon, leikkelin kankaat valmiiksi. Tälläisia palasia. Näytän sitten, miten työ edistyy??


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Siiri-kissamme

Ompelukoneeni on huollossa, joten ehtii paneutua johonkin muuhunkin kuin ompeluun:)
Siiri-kissa on ollut meillä vuodesta 2003. Toin hänett naapurista. Nimi hänellä oli jo valmiina. Hän on aika arka luonteeltaan. Helposti pelästyy rapinoita ja muita äkkinäisiä liikkeitä. Siiri on varsinainen maalaiskissa oikein luomu-sellainen. häntä ei ole leikattu syy; hiirten pyydystys putoaa puoleen. Hänellä on tosi tärkeä tehtävä meidän talossa. Hommansa hän on hoitanut oikein hyvin. Ei paljon hiiret rapsuta missään.
Hän on myös synnyttänyt useita pentuja. Värit ovat vaihdelleet harmaankirjavista mustan kirjaviin, on joskus vähän valkoistakin ollut ja muutaman kerran on tullut keltaisia pentuja. Hyvän kodin ovat pennut aina saanet. Itsenäinen kun on aina ollut, niin synnytyspaikan hän on valinnut ihan itse. Milloin se on ollut meidän sängyn alla, navetan vintin välikaton välissä. Yhden kerran ovat penikat olleeet niin vaikeassa paikassa, että niitä ei ole saanut kiinni tarpeeksi nuorina, niiile kävi sitten vähän ikävästi, mutta eihän niitä voi villikissoina jättää oman onnensa nojaan.

Tässä keväällä taas odotettiin uutta perhetapahtumaa, ja jännitettiin poikiiko hän sisälle. Ei mitään yksi aamu tuli sisälle ja huomasin, että se on tapahtunut. Sitten vaan etsintäpartio liikkeelle. Kyllä Hän vähän yritti hämätä, mutta hiljaa hiiviskellen paikka löytyi. Se oli naapurin navetan ylisillä. Vähän vaikea sinne oli päästä. Ensin piti ottaa tikkaat, sitten kontata komuttuneissa pahnoissa, mutta........siellä Siiri tuijotti minua penikat allaan. Ei Hän siitä tykännyt, kun ne kahvipussikassiin otin, tepasteli kuitenkin auliisti perässäni kotiin. Haimme kopan ja laitoimme ne siihen. Se ei kuitenkaan äidille kelvannut, Hän raahasi ne meidän sängyn alle. No veimme kopan sinne ja nyt Hän on rauhoittunut ja on varmaan tyytyväinen, kun on hyvä paikka.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tomaatteja ja keijunmekkoja

Kyllä nyt pitäisi pian ilma lämmetä, että sais tomaatit kasvihuoneeseen, koska kasvavat jo niin pitkiksi.
Sain säilymään viime vuotisen keijunmekkoni yli talven, ei ole ennen onnistunut. Kylvin myös otttamistani siemenistä ja ovat hyvin kasvaneet tällä kertaa.

Monenlaista muutakin on tulossa. Aina se ahneus iskee, että kylvän sitä ja tota, sitten on kaikki paikat täynnä purkkeja. Mutta eiks kiinalainen sananlasku sano: tärkeää on vain puutarhan hoito:)


Muuten olen näinä sadepäivinä siivonut ompeluhuoneeni taas kerran:) Nyt on taas kaikki kankaat lankarullat, lehdet, kirjat  ym. hyvässä järjestyksessä......vähän aikaa. Pesin ikkunankin.




Ompelurikasta viikonloppua kaikille.   Kyllä se kevät sieltä tulee. !!!!!!!!!!!


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lintu-seinävaate ja kiemuraliina

Kansalaisopiston tilkkupiirissä ompelin Lintuseinävaatteen. Tausta on aurinkovärjäämääni kangasta. Minusta aika onnistunut väri. Kiemuraliinan ajattelin pääsiäiseksi, mutta ei se ihan valmistunut. Ensi pääsiäiseksi sitten. Kranssikin tehtiin tilkkupiirissä, aika yksinkertainen siitä tuli, mutta tykkään siitä.


Käytiin taas viime vuoden tapaan Tallinnan reisulla sama naisporukka. Kyllä oli kiva reissu. Harrastettiin myös kulttuuria, kun käytiin oopperassa ja baletissa.

Karnaluksin "saalis" on kuvassa.




tiistai 9. huhtikuuta 2013

Chenilleä korituoliin

tausta
Tulihan tämäkin sitten valmiiksi. Välillä jo ehdin kyllästyä koko hommaan. Tässä on alu- päällis- ja välikankaat. Välikankaita on viisi, vanhoista pussilakanoista. Sitten vielä laitoin vanun ja vuorin taakse, niin voi käyttää molemmin puolin.
Chenillen aukileikkaamisessa tarvitaan kyllä sähkösaksia, kädet ei kestä.

chenillepuoli

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tyttövauvan peitto

Tämmönen tuli peitosta. Kuvassa näyttää kuin se olisi kapeampi alaosasta, mutta kyllä se suurinpiirtein on yhtä leveä joka paikasta.
Taustakangas on tämmöinen.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Juhlien jälkeen

Pojalta kyltti ompeluhuoneen ooveen.

 Siirin ompelemat ja leevin täyttämät ihanat pääsiäispuput
Enkeli Kirsin porukoilta ihana
Tässä on vietetty syntymäpäiviä oikein monena päivänä, vaikkei ihan tasavuosia ollutkaan, mutta puolisellaisia. Entiseeen vanhuuseläkeikään tässä tultiin pitkäperjantaina.

Minä tykkään järjestää juhlia , aihe ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen. Minusta ne ovat suola tässä arkisessa elämässä. Lähipiiriä kutsuin juhliini, ja koska kaikilla on vähän erilaiset mieltymykset niin visiitille sai tulla kolmena eri päivänä. Mikä kullekin sopi.
Torstaina oli laskettelu ja makkaranpaistopäivä mökillä. Lasten mukana laskettelin ja juoksin jäällä niin, että tukka höyrysi meillä.
Lauantaina oli avantouimariesynttärit. Kyllä maistui hernekeitto ja pannari saunomisen ja uinnin jälkeen. Nauru raikui ja ikää tuli lisää. Sisko toi avantokengät lahjaksi, ei se haitannut, vaikka viime vuonnakin toi (se muisti kun ei aina enää pela tässä iässä)  no sai mieskin sitten omat kengät, kun on lainannut minun kenkiäni.
Sunnuntaina minut vietiin syömään Kustaviin, oli oikein maukas ateria.
Maanantaina sitten oli taas tupa täynnä vieraita. Tytär teki ihanan mustikkaunelman ja Mikko herkullisen tomaatti mozarella piirakan. Ne hupenivat niin nopsaan,  ettei kuvaa ehtinyt ottaa:)

Aivan ihana pääsiäinen, aurinkokin vielä paistoi kaikki päivät taivaan täydeltä.

Kiitos kaikille vierailleni, kun otitte kutsun vastaan. Ja kiitos kaikista tuliaisista. Minusta näissä tuliaisissa on parasta se, että niissä on ajatusta.

Puutarhaani vartioi nyt tämä veljen perheeltä saatu ihana risulintu.
Tässä voitte ihailla, blogiystäväni, saamiani ihania lahjoja lisäksi vielä kangaskaupan lahjakortti, että pääsen hipelöimään ja valitsemaan mieluisia kankaita, sehän on sitä tilkkuilijan terapiaa.

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo