torstai 26. syyskuuta 2013

Vilpertti

Meidän Siiri-kissa on taas kerran tullut äidiksi. Saamma ihailla ja tutkistella tätä uutta ihanaa pikkuista. Siiri ja Leevi on antanut Hänelle nimen Vilpertti.
             




           

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Puolukkatuoremehua ym

Puolukoita on nyt metsässä yllin kyllin. Tein puolukka tuoremehua, ohje on vanhasta keittokirjasta; 6 kg puolukoita survotaan, joukkoon 3 litraa vettä ja 50g viinihappoa. Anneetaan "kypsyä"  kolme päivää, sekoitetaan välillä. Sihdataan ja pullotetaan tai pakastetaan. Jos tykkää makeasta sokeria sekoitetaan jokkoon, ohjeessa on 2-3kg sokeria. Maistui kyllä ilman sokeriakin. Desilitra joka aamu, niin päivä lähtee hyvin käyntiin.
Leivoin eilen pitkästä aikaa hapanta leipää, en muistanut enää, kuinka hyvää se on:)

Kurpitsat ovat kasvaneet aika komioiksi, mitäs niistä sitten? Saas nähd, koska ehtii ompelukoneen ääreen. On nimittäin tässä aika juhlat tulossa.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Serkkutapaaminen

En ole ehtiny  kahteen viikkoon blokkailemaan, enkä käsitöitä tekemään. Esikoinen täytti 40 vuotta !!!.
päätettiin kutsua serkut perheineen juhliin. Tehtiin broilerilaatikkoa Eurassahan sijaitsee Broileritalo. OOmasta kasvitarhasta tomaatit kurkut, kesäkurpitsat ja punajuuret samalla syntyi syyssadon juhla.

Pojat keksi kaikenlaisia pelejä ja rakensivat viisiottelun. Ensin vieraat vähän vastustelivat, mutta pian olivat kaikki innolla mukana.

Ilma oli mitä ihanian. Tervetuliaisjuomana, mustaherukan lehtijuomaa ylistettiin.

Jälkiruo´aksi kahvia, kakkua ja euranrinkilöitä ja tietysti jätskiä.

Kilpailujen tuloslaskenta vähän tökki, mutta lopuksi saatiin ihan oikeat tulokset. Kuvassa ovat palkinnot. Niihin liittyi resepti, saajan pitää vuoden aikana valmistaa keitot ja piirakkka ja kutsua Vesa kylään.
Lasten kilpailun voittajat pääsevät Vesan kanssa Heseen ja jätskille:)

Päivä oli kaikin puolin onnistunut, tunnelma lämmin ja iloinen. KIITOS kaikille.

 Päivänsankari kuvassa vajaassa 40 vuodessa on malli muuttunu sekä miehessä, että puhelimessa. Puhelin kyllä on aina kädessä.




Kilpailun palkinnot

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo