tiistai 28. tammikuuta 2014

Palmikkopipo

 
Suuressa käsityökerhossa (tammikuu 2014) oli tämä pipon malli. Minun mielestä on oikein hyvän mallinen, tulee korville ja sopii päähän. (ainakin minun)


Solki koristaa










Minulla oli apulainenkin neulontatyössä.:)

torstai 23. tammikuuta 2014

Kierrätystä

Käyn uimahallissa vesijumpalla, tosi ihanaa, nyt kun Eurassa on uusi uimahallikin. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että tarttis tehdä jonkunmoisia pussukoita uimapukua ym muita tarvikkeita varten. Olen virautellut noita pakastepusseja varmuuden vuoksi, jos niistä sais jotain. Sitten mieleeni juolahti, että nistäpä teen uimahallipussit;) Nää pakastepussit eivät kyllä oikein hyvin pidä väriään, mutta katsotaan nyt. Silitin toiseen (apetit) liimatukikankaan, jota muuten sain hyviltä ystäviltäni aika rullan KIITOS, toiseen silitin kankaan suoraan muoviin. Se meni vähän ryppyiseksi. Tuli elävä pinta. Vuoriksilaitoin kankaan. Kuitenkin uimapukupussukkaan pitää laittaa muovi myös sisälle. Täytyy jatkaa harjoituksia.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

BOM; BOM

NO niin ensimmäinen "pommini " on valmis. Aika kiva sitä oli tehdä, vaikka tarkkuutta pitäisi kyllä lisätä. Kiitos Tiinateille vinkistä. En nyt ole ihan perillä, että onko tähän jotain jatkoa ????
Mutta pitää ottaa selvää.

torstai 9. tammikuuta 2014

Tabletti pussi

Kun kerran olen alkanut noita pussukoita tehdä, niin en pääse niistä eroon. Ne on niin nopea valmistaa ja kaikenlaisia kankaita voi käyttää. tein tämän tablettipussukan samalla tyylillä kuin kännypussukat ja noita meikkipusseja. Ensin tikkaan huovan päällikankaaseen. Ompelen vetoketjun vuori ja päällisen väliin. Ompelen pussiksi päällikankaan ja vuorin reunat yhteen erikseen, käännän työn oikeinpäin ja ompelen vuoriin päälle sauman.

Tein pussiin taskun sisälle ja pussin päälle, laitoin tarraanauhan päällä oleviin taskuihin.
Pari "herkullista" kännypussia tuli samantien

perjantai 3. tammikuuta 2014

Muumikassit ja pussukat

Uuden Vuoden tuliaisiksi vein pienelle pojalle ja pienemmälle tytölle muumikassit. Yht´äkkiä vain tuli päähänpisto, että teenpäs näille ihanille lapsukaisille muumikassit. Mitään mallia ei ollut taas ihan "omasta päästä" aloitin tekemisen. Sai siinä sitten riistää kerran jos toisenkin. No ei se niin huono lopputulos kuitenkaan ollut.












Laitan tähän vielä muutaman joululahjakuvan.

Tyttärelle
vävyehdokkaalle  
miniänplantulle

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

***

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.
Hyvää Uutta Vuotta!
Yhden raketin sain kameraani otettua, muut otokset olivat ihan mustia:)  Tilkkurikasta ja käsillä tekemisen onnea kaikille!                       










Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!


Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo