maanantai 31. joulukuuta 2018

Bonnien mysterin blokit

Siinä kai ne ovat Bonnien mysterin "Good Fortune" kaikki blokki mallit. Jännää,millainen peitto näistä tulee. Tässä on vaan yksi kaikista, muta niitä on paljon.

torstai 20. joulukuuta 2018

Hyvää Joulua

Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2019 ja paljon kangasterapiaa ja muutakin hyvää Blogivierailleni. Kiitos ! , kun kävitte

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Bonnie Hunterin mysteerin kakkonen valmis

Sain tämän kakkosblokin valmiiksi isenäisyyspäivänä. Päivän kunniaksi kuvasin sen Juhlallisesti ja myös maailman kuulut Eurnrinkilät kuvaan.
On tää mysterijuttu niin ihanaa, kiva, kova kilpailu kuka ekna bongaa uuden ja sitten yhdessä ympäri Suomen ja ympäri maailman pohditaan ja autetaan toisiamme, ihanaa.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Tilkkuilun lomassa myös leipomista

Olen jo monta, monta vuotta käynyt kansalaisopiston ranskankurssilla. Tänään on vuoden viimeinen tunti ja tapana on silloin viedä jotain maistiaisia. Tyttären runokirjassa- joka kertoo Toulusista ja Pariisista on myös yksi leivontaohje. Marokkolainen ohutleipä, jota Ranskassa paljon syödään. Pääaineina on leivänkuori ja täyte, jossa on paljon sipulia ym. Päätin sitten kokeilla ja tarjota näitä. 
Riikan mukaan ne ovat tavaallisia, ja ohje on muutenkin runollinen, joten sitä oli hieno työstää. Ohutleipä-sanasta tulee mieleen, että leipä olisi ohut, kuitenkin tuo kuori on ohut.


Saas nähdä, mitä kommentteja tulee???

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!


Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo