Raakelin nuket vintillä

Olen jo pitkään haaveillut perustavani nukkekodin vinttikamariin. Nyt olen päässyt alkuun. Omia nukkeja ei ole paljon säästynyt, mutta kirpputoreilta olen niitä haalinut. Oma rakas nukkeni Seija, jonka sain 7vuotiaana on mennyt hukkaan, löysin ainoastaa yhden jalan vintiltä. En tiedä mihin se on kadonnut, koska se vielä muutama vuosi sitten oli "hengissä" kai sen joku on heittänyt kaatopaikkakuormaan. Se on surullista, koska se oli niin rakas minulle ja siihen liityy niin paljon ihania muistoja. Muistot eivät onneksi ainakaan vielä ole kadonneet.

Vähitellen kokoan tätä nukkelaani ja laitan siitä sitten kuvia blogiini. Tämä on sellainen nukkela, että täällä saavat kaikki pienet tytöt ja vähän isommatkin leikkiä kotia ja miksei pojatkin.yhtälailla.
Kaikille nukeilla on nimi; nimiin liittyy aina jokin tarina. Tässä tummahiuksinen on Sisko, Ostin tämän Siskon-päivänä ja minulla on hyvä Sisko-ystävä, vaalevamman nimi on Toini, tämän hankin lähinnä Toinin päivää ja minulla on ollut tosi hyvä Toini-täti ystävä. Näin mä muistelen aina näitä henkilöitä.

Liisan nukke
Pieni Liisa leikkiii leluillaan,
ne antoi joulu-ukki
On siinä lehmä sarvipää
ja marakatti,pukki.


Mut kaikkein rakkahin se vaan
on hällä helmassansa
ja Liisa painaa armastaan
lujasti rintahansa.

Hän kertoo sille tarinat,
hän sille laulaa laulut,
hän näyttää kukat ihanat
ja kauniit kuvataulut.

Ja nukke pieni kutripää,
se Liisan laulut kuulee,
se tarut kaikki ymmärtää -
niin ainakin hän luulee.
                     (Immi Hellén)