sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pannumyssy ja patalappuja

Perjantaina käsityömessuilla. Katseltavaa oli niin paljon, että puolet jäi katsomatta. Ehkä se on ihan hyväkin näin joulun alla. Huivilankan ympärillä naiset kokoontuivat. Pitihän sitä itsekin huivilankat ostaa ja tulomatkalla jo piti kokeilla. Melkein valmiiksi sen sain, ihan kiva tuli. Sitten vielä sormeilin paksumman huivin illalla. Nyt ovat jo paketissa. Piti kuvata, mutta en huomannut. Muutama kangaspala piti messuilta  ostaa. Niinhän Tilkkulehdessä kirjoitettiin." Puolimetriä kangasta päivässä pitää lääkärin loitolla."
     Eilen oli ihana yllätys. Saimme kutsun teatteriin ja syömään. Etukäteen en udellut sen paremmin mikä kpl ja missä syödään. Sen tiesin, että Raumalle mennään. Yllätys oli aikamoinen, kun linikka pysähtyi entisen opinahjoni Rauman Tipulan viereen. Rakas paikka, jossa kävin 9vuotta. Samasta kohdasta mentiin sisään. Ovi oli kyllä se, mistä opettajat kulkivat ja lukiolaiset. Se oli aika hienoa, kun oli lukiossa niin sai kulkea opettajien ovesta eikä oppilaiden. Se oli sitä aikaa se. Portaat  ja kaiteetoli ihan samanlaiset ja se juhlasalikin näyttämöineen. Muistot se sai tulvahtamaan mieleen ja ihanat sellaiset. Paikka palvelee nykyään ravintolana, teatterina, palvelutalona, kuntokeskuksena mm. nimeltään Villa Jussoila. Hyvän ruoan puitteissa kuunneltiin Georg Otsin elämän tarina puhein ja lauluin.

Nuo patalaput ja pannumyssyt on menossa tilkkutorille. Pannumyssy on tehty aurinkovärjätystä kankaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo