perjantai 6. tammikuuta 2012

Piimäjuustoa ja peltileipää

Kinkkujen ja laatikoiden jälkeen maistuu piimäjuusto ja peltileipä. Teen aika usein piimäjuustoa ja yleensä ohje on "mitä sattuu olemaan". Tietenkin piimäjuustoon tarvitaan maitoa mieluiten punaisata mutta kyllä sinisestäkin saa juuston, piimänä käytän sitä piimää, mitä sattuu olemaan. Parasta on, jos on jääkaappiin jäänyt jokin purkki. Kermaviili on myös hyvää juustoon, tekee siitä pehmeän. Munat ja piimä kannattaa ottaa huonenlämpöön jo edellisenä päivänä. ( ei välttämätön).

Laitan tähän ohjeen;
1l maitoa
2 munaa
1/2 l piimää (1prk kermaviiliä)
suolaa
Maito kuummennetaan kiehumispisteeseen, saa vaikka kiehahtaa. Piimä ja munat vatkataan. Kaadetaan kiehumassa olevaan maitoon. Annetaan erottua lämpimässsä hetken aikaa. Toiset laittaa suolan tässä vaiheessa. Nostellaan joko juustokehään, -koriin tai vaikka sihtiin, joka on vuorattu harsokankaalla. Laitan yleensä suolan tässä vaiheessa kerroksittain. Juustosta jäävästä herasta saa sitten hyvän sämpylöiden liemen. Tein tällä kertaa liemestä peltileivän. Eli sekotin liemeen crahamjauhoja hiivaleipäjauhoja hiivan palan ja suolaa vähän öljyä. Sekoitin hyvin, jätin aika pehmeäksi. Kaasin leivinpaperilla vuorattuun pelliin tein veitsellä taikinaan viiltoja paloiksi. Annoin vähän nousta ja uuniin 225 asteeseen. Leipä on ehkä hyvä myös pistellä. Olen tämän peltileipä vinkin saanuut ystävältäni Kaisalta, Hän on asunut puolet elämästään Rhodoksella ja siellä tehdään tällaista leipää. Siihen laitetaan vielä päälle mausteita. Se on mukava ohje kiireiselle leipurille.

3 kommenttia:

  1. Tämä täytyy ehdottomasti kokeilla, meillä kun varsin on sitä "punaista" maitoa, siis käsittelemätöntä ja nyt juuri on ternimaidosta juusto uunissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvää oli ;)

    VastaaPoista
  3. No mutta, justiin sanoin tänään miehelle, että pitääkin tehdä kotijuustoa pitkästä aikaa, laitoin muistaakseni koko purkin piimee omassa ohjeessa, tuo kermaviili voikin olla kiva idea.
    Ens viikolla tekemään :P

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo