sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Karnaluksissa, käsityöihmisen paraatiisissa


Ompelin tämän kassin matkaa varten
Paljon siitä on puhuttu, kirjoitettukin. Sinne pitää päästä. Mitä sieltä sitten kuuluu ostaa? Ei ollut aavistustakaan. Kankaita minulla kyllä on riittävästi. Sainkin hillittyä itseni. Ainoastaan pari pellavakangasta sujahti koriin. Vetoketjut olivat ihan älyttömän halpoja. Satoja erilaisia nauhoja, aika paljon edullisempia kuin täällä kuin myös sadat, sadat pitsit. Tavaraa oli useita huoneita lattiasta kattoon. Sitä mietti, mistähän tämä tavaramäärä on peräisin????
Tämmösii
  Kaksi kertaa siellä kävimme. Ja kummallakin kerralla pusseja oli kädessä, kun ulos astelin.  Meitä oli naisporukka käsityömatkalla. Vierailimme myös ihanan tilkkutateilijan Maria Matissenin kodissa. Ihana, valoisa ihminen. Hän kertoi elävästi ja mielenkiintoisesti monista, monista tilkkutöistään. Melkein kaikkiin töihin liittyi tarina. Kankaat olivat pääasiassa vanhoja. Oli paidoista, palttoista, tuukeista, pyyheliinoista farkuista ym. tehtyjä ihania tilkkupeittoja ja seinävaatteita sekä kasseja erikoisesti vanhoista farkuista ommellut kassit olivat  hauskoja. Jopa autokuskimme (mies) kuunteli korvat hörössä hänen tarinaansa. Sateinen ulkoilma ei yhtään haitannut tunnelmaa. Kävimme vielä lankatehtaalla ja vanhassa kaupungissa kiertelimme useissa ihanissa paikoissa. Kyllä oli mukava reissu. Kiitos Tuulalle ja kuskille.

Kaiken huippu ja hitti oli tämä valolla toimiva virkkkuukoukku. Tällainen piti jokaisen ostaa. Nyt voi siis peiton allakin virkata ;).

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!


Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo