Taas on tältä vuodelta Euran Pirtin Kotiseutupäivät ohi. Vieraita oli paljon, nimiä vieraskirjassa oli n. 500. Kaikki eivät kirjoittaneet nimeään. Ihmiset olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Ruoat saivat myös ylistystä. Yhteistyöllä saadaan paljon aikaan ei kukaan yksinään siihen pystyisi. Kiitos kaikille.
perjantai 31. heinäkuuta 2015
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Torkkupeitto "Lapsuuden kukkamaat"
Tervehdys kaikki blogiystäväni! Ei tahda ehtiä bloggaielmaan. En tiedä onko vanhuus iskenyt vai olenko hankkinut itselleni liikaa hommia. Tämäkin peitto vei aikansa. Euran Pirtin Kotiseutupäivät avataan huomenna. Olen värkännyt monena vuonna jonkinmoisen peiton arpavoitoksi. Tänä vuonna tällainen. Pirtin näyttelyn aiheena on ruokakulttuuria 60-luvulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lukijat
Sivun näyttöjä yhteensä
Tunnustus Eijalta

KIITOS!
Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!
